Morsian teki muodonmuutoksen


 
Koffin puisto jäätee
Kupliva Keisarin morsian -jäätee toimii todella hyvin puistojuomana.

Olin noin viisivuotias, kun istuin keittiöpöydän äärellä ja hipelöin pahvista teepakkausta. Pakkauksen kyljessä oli kaunis nainen ja kysyin äidiltä, kuka oli keisari, jonka kanssa morsian menee naimisiin. Äiti vastasi, ettei tiedä. Ehkei hän mene naimisiin ollenkaan. Iltaisin minulle tarjottiin usein Keisarin –morsian teetä maidon ja sokerin kera. Tämä tee oli ehdoton lempparini vuosien ajan. Siihen aikaan sokeri ei vielä ollut pannassa lapsilta. Kyseinen teelaatu oli lanseerattu 1984, samana vuonna jolloin synnyin.

Tee on edelleen juoma jolla aloitan ja lopetan päiväni. Kahvia nautin keskellä päivää. Minulla on vankat teerutiinini, joihin kuuluu vahva irlantilaistyyppinen tee aamuisin. Iltaisin nautin oolongia tai assamia. Näissä tee-rutiineihissa ei ole paljoa muutosvaraa, mutta niin kuin moni jo tietää, olen heikkona kaikensorttisiin kahvi- ja teejuomiin jotka eivät mukaile ihan perinteistä kaavaa. Joten kun lankoni kysyi, olenko jo maistanut kuplivaa jääteetä jossa maistuu Keisarin morsiamen kvittenhedelmä ja mustanseljanmarja, kiinnostuin heti. Makuhan oli sama vanha mutta esitelty aivan uudella tavalla. Halusin tietää enemmän tästä pullotetusta teestä, joten olin yhteydessä valmistajiin tämän teen takana. He kutsuivat minut käymään Nordqvistin toimistolle ja tehtaalle Vantaan Petikoon.

Riku Nordqvist toisen polven omistaja ja yrityksen toimitusjohtaja, otti minut vastaan toimistolla. Nordqvistin teetalon tarina alkoi Vanhasta kauppahallista, jonne Sirpa Nordqvist oli perustanut pienen teeputiikin vuonna 1979. ”Se oli aivan eri aikaa” sanoo Riku ”silloin Suomesta sai pari mustan teen sekoitetta ja kahviakin oli vain muutama eri laatua”. Rikun vanhemmat aloittivat toimintansa keskittyen muutamaan hyvään teelaatuun, joita he toivat Suomeen Keski-Euroopan kontaktiensa kautta. Harrastuksenomaisena aloitettu toiminta kehittyi vähitellen ammattimaiseksi, ja pikku hiljaa, teet ostettiin suoraan alkuperämaista. Samat hyvät kontaktit kantavat yhä nykypäivänäkin, sanoo Riku. Tänään Nordqvistillä on valikoimissaan laaja kirjo teelajikkeita sekä omia teesekoituksia. Yhteensä niitä on yli sata, ja valikoimaan kuuluu niin premiumvalikoima, luomu kuin perinteisempiä pussiteelajikkeita. Mukaan mahtuvat myös muumiteet ja uutuutena Suomi tee jossa käytetään mausteena kotimaisia kuivattuja marjoja niin kuten mustikkaa.

tee-tasting Nordqvist
Superinspiroiva teemaistelu Nordqvistin toimistolla.
Taustalla toimitusjohtaja Riku Nordqvist joka esitteli minulle valikoiman teelaatuja.

Vierailuni aikana minulle esiteltiin tehdas ja kuinka tee viimeistellään Vantaalla ja lisäksi minulle pidettiin tasting-tilaisuus valikoiduista teelaadusta. Kokemus oli pöyristyttävän hieno ja informatiivinen.  Kaltaiselleni makuintoilijalle oli upeaa nähdä teen lukuisat värit ja haistaa ja maistaa valikoimaa, joka toi esille teen runsauden yhden istunnon aikana. Olen aiemminkin ollut tietoinen teen monimuotoisuudesta, ja kuitenkin sen värimaailma ja aromit yllättivät minut täysin rikkaudellaan. Sain tietenkin maistettua myös jääteetä joka oli alkuperäinen syy yhteydenottooni, mutta tämä tee-tasting kaiken kiinnostavan tiedon kera varasti kuitenkin hieman shown. Tämä on oma aihensa, joka ehdottomasti ansaitsisi oman blogipostauksensa.

Palataksemme Keisarin morsian -jääteehen josta olin alun perin kirjoittamassa, on todella harmoninen ja mukava. Jollain tapaa tuntuu kuin tapaisi lapsuudenystävän vuosien jälkeen, ja molemmat ovat nyt kasvaneet aikuisiksi. Jääteessä on vain 4 g sokeria / 100 g joten makua voisi kuvailla kuivaksi. Tee on kylmähaudutettu, ja siksi maku mukailee täysin alkuperäistä. Se mikä tässä jääteessä hieman yllättää on, että tuoksu tuo mieleen lämpimän juoman mutta se onkin kylmä ja kupliva. Häröä, raikasta ja hieman hauskaakin. Korkea pullonkaula tuo puolestaan mielleyhtymän hieman aikuismaisempaan juomaan. Tämä jäätee on toiminut minulla puistojuomana, ja illalla se itse asiassa tuntuu luontevammalta kuin kuuma tee näin valoiseen vuoden aikaan.

Entä kuka on morsiamen keisari? Itse epäilisin vahvasti, että morsian on sinkkuuntunut joskus keväällä, ellei pullon kyljessä lukisi nimenomaan ”Keisarin morsian”. Harva nimittäin tekee spontaanisti näin freesin ja kokonaisvaltaisen muodonmuutoksen yli kolmenkymmentä vuotta kestävän parisuhteen aikana. Vai voisiko syy olla, että morsian on vihdoinkin menossa vihille tämän mystisen keisarinsa kanssa?

Yours truly,


Nordqvist teen mausteet
Nordqvistin toimistolla oli kauniita purkkeja joissa oli esiteltynä teen eri mausteita.


Kommentit

Luetuimmat